Lankalauantaina suunnattiin mökille. Kotimiehiksi jäivät Immu ja tytöt (Immu nautti täysin rinnoin kinginä olemisetaSilmänisku). Ferro sen sijaan nautti mökkeilystä. Järvessä ole vielä aika paksu jää, mutta naapuri mökin rannassa se petti Ferron alla ja poika pääsi uimaan. Sen jälkeen se ei jäälle halunuttut mennä. 

Mökillä oltiin tiistaihin saakka. Ferro pääsi joka päivä metsälenkille ja vähän treenattiin kaukokäskyjä ja noutamista. Lisäksi Ferro toimi vahtikoirana, sillä peurat ja hirvet liikkuivat ympäristössä ja kurjet ääntelivät läheisellä suolla.

Keskiviikkona oltiin raunioporukan kanssa treenaamassa tottista Heurekan parkkipaikalla. Meidän lisäksi siellä oli ainakin 4 muuta porukkaa koirineen treenaamassa. Aika suosittu treenipaikka. Ferron kanssa tein vähän seuraamista ja jääviä liikkeitä. Ne menivät suhteellisen hyvin siihen nähden, ettei jääviä  ole pitkään aikaan treenattu. Nopeutta maahan menoon on kyllä saatava. Noutoa treenattiin niin että juoksin karkuun kun Ferron on tuomassa kapulaa. Tällä yritin saada intoa noutamiseen, joka tällä hetkellä on todellä heikko. Pitää kokeilla hyppynoutoa, siitä Ferro on aina pitänyt ja sillä on aikaisemminkin saatu intoa noutamiseen. Kaukokäskyissä maahan meno takkusi, mutta istumaan nousu meni hienosti. Treenejä siinäkin siis tarvitaan.

Torstaina olittin Sipoon Nikkilässä Palotalolla treenaamassa rakennusetsintää. Treeni oli "palkka" siitä, että olin helmikuussa maalimiehenä hälyryhmien treeneissä. Palotalo on palomiesten käyttämä vanha talo, johon on rakennettu erilaisia esteitä ja piiloja. Ferrolla oli alakerrassa kaski maalimiestä ylhäällä piilossa ja yläkerrassa yksi. Nuo ylhäällä olevat olivat Ferrolle aika vaikeita, varsinkin kun niihin ei pystynyt koira kiipeeämään. Ekan maalimiehen Ferro kyllä tajusi olevan huonessa, mutta ei millään tajunnut sen olevan korkealla lavan päällä. Jätettiin se hetkeksi ja lähdettiin etsimään otoista. Ferro liikkui hyvin piemässä talossa jossa ainoastaan ihmisten otsalamput valaisivat. Toinenkin maalimies oli siis ylhäällä ja sen Ferro löysi , mutta aika paljon jouduin antamaan apuja.

Palattiin ekan maalimiehin luo. Sekin löytyi kunhan maalimies vähän roikotti jalkaansa lavalta.

Kolmas maalimies oli siis yläkerrassa. Rakennuksissa hajut lliikkuvat todella mielenkiintoisesti. Ferro haki maalimiestä  "huoneen" reunoilta, vaikka hän oli huoneen keskellä peltiammeessa makaamassa. Lopulta Ferro löysi maalimiehen ilman apuja, joka oli tosi hieno juttu, sillä aikaisemmat olivat olleet tosi vaikeita. 

Tuonne palotalolle olisi kiva päästä toistekkin treenaamaan.